Viimeaikaisissa Barthin tutkimuksissa on väitetty, että avain teologin luonnollisen teologian vastustamisen ymmärtämiseen on substantialistisen ontologian hylkääminen. Vaikka tämä on jossain määrin totta, tämä kirja väittää, että on virhe nähdä Barthin "aktuaalinen ontologia" täysin vastakohtana perinteiselle substantialismille. Tutkimalla Barthin soteriologista hamartiologiaa Church Dogmatics III-IV:ssä, joka on suurelta osin laiminlyöty näkökohta näissä teoksissa viimeaikaisissa keskusteluissa hänen käsityksestään olemisesta ja toiminnasta, se osoittaa, kuinka hänen kuvauksensa synnistä, luonnosta ja armosta valaisevat tarkkoja tapoja, joilla hänen aktualistinen ontologiansa toimii sekä olemisen substanssissa, kieliopissa että tulemisen prosessikieliopissa, samalla kun hän hylkää molempien kielioppien taustalla olevan metafysiikan. Tarkasteltaessa sellaisia asioita kuin perisynti, universaali pelastus ja ihmisen tahto, Barthin osoitetaan määrittelevän radikaalisti uudelleen ihmisten, heidän tekojensa ja jumalallisen välisen suhteen. Tämä kirja väittää, että ihmisen "luonto" on ihmisen täydellinen määrittely "ylhäältä" Jumalan armosta Kristuksessa, kun taas ihmisen eksistentiaalinen ulottuvuus on myös täysin määräytynyt "alhaalta käsin" Aadamin synnin historian mukaan. Tämä osoittaa Barthin pyrkimykset poistaa Augustinukselta periytyneet luonnollisen teologian jäänteet länsimaisesta perinteestä. Tutkimalla näitä kysymyksiä tämä kirja tarjoaa tuoreen näkemyksen Barthin suhteesta teologisiin esi-isiinsä. Sellaisenaan se on elintärkeää luettavaa jokaiselle Barthin tutkimuksen tutkijalle, joka tutkii pahuuden ongelmaa ja teologista ontologiaa. . Kieli: englanti