Kolmekymmentä vuotta sen julkaisemisen jälkeen Macdonaldin mestarillinen kirja Ford-säätiöstä on edelleen ainoa kirjan pituinen kertomus tästä laitoksesta, joka on julkaistu. Huolimatta Richard Magatin ja McGeorge Bundyn vaatimuksista kirjasta, joka jatkaa tarinaa vuodelta 1956, kirjaa ei ole vielä kirjoitettu. Tämän uuden painoksen stimuloivassa johdannossa Francis Sutton ehdottaa, miksi näin on. Hänen mukaansa säätiö ei ole koskaan herättänyt niin paljon yleistä kiinnostusta kuin Macdonald'sin kuvaamina vuosina. Ilmoitus uuden ohjelman käynnistämisestä rikkauksilla, joita 90 prosenttia Ford Motor Companyn osakkeista toisi kiinnitti median huomion kaikkialla maassa. Sen suuri koko oli hämmästyttävä; Vuonna 1954 Ford-säätiö käytti neljä kertaa enemmän rahaa kuin Rockefeller-säätiö ja kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin Carnegie Corporation. Sen menot olivat hyvin suuret suhteessa niiden toimielinten talousarvioihin, jotka pyysivät siltä apua. Näin ollen amerikkalainen yleisö odotti odottavasti, mitä tämä valtava säätiö tekisi. Mutta Ford-säätiö ei ollut vain suuri; se oli kiistanalainen noina vuosina ja innoitti aktivismia tiedotusvälineissä, kongressitutkimuksissa ja poliittisessa vihassa. Macdonald kuvaa hienosti amerikkalaista ambivalenssia suuria bureakraattisia järjestöjä kohtaan, joita Ford-säätiö ilmentää omalla kielellään ja voisi väittää omilla arvoillaan. Sutton huomauttaa, että Macdonaldin kirjoitus asettaa myös mallin säätiön historialle ja todellakin hyväntekeväisyyshistorialle maltillisella ironisella irrallisuudella, joka on jäänyt harvinaiseksi. Hänen johdannossaan tuodaan esiin Macdonaldin kirjan pääteemat ja tutkitaan, missä määrin ne valaisevat edelleen säätiötä tämän kirjan ensimmäisen julkaisun jälkeisinä vuosina. Se tarkastelee, kuinka hyvin säätiö on täyttänyt itselleen asettamansa tavoitteet, ja kuvaa hienosti jättimäisiä muutoksia, joita tämä jättiläinen säätiö on kokenut 1960- ja 1970-luvuilla nykypäivään. Kieli: englanti