Antiikin maailmassa klassinen retoriikka ja sen käytännöt herättivät suuria eettisiä epäilyksiä ja kysymyksiä, jotka ovat edelleen vaikuttaneet jopa ennakkoluuloihin puhujista ja puheesta nykyään. Yksi käytännön puhetaidon avaintekijöistä oli rationaalinen argumentointi. Tämän teoksen kuudessa luvussa tarkastellaan rationaalisen argumentin roolin eri näkökohtia klassisessa puheessa ja retoriikassa sekä sen myöhemmässä perinteessä. Michael Gagarin käsittelee argumentaation roolia Antifonin, varhaisimman kreikkalaisen puhujan, teoksissa, jonka jatkuvia tekstejä on säilynyt. Christos Kremmydas analysoi argumentointistrategioita Demosthenesin poliittisessa puheessa hyökkäys leptiinejä vastaan Demosthenes 20. Kaksi lukua keskittyy sitten Ciceroon: Jakob Wisse käsittelee Ciceroksen itsetietoista loogisen rakenteen käyttöä ja muinaista teoriaa asioiden luokittelusta, niin sanottua staasiteoriaa, kun taas Lynn Fotheringham tutkii Ciceroksen tapaa syödä kakkunsa ja syödä se, eli käyttää kahta yhteensopimatonta argumenttilinjaa samanaikaisesti. Peter Mack tarkastelee retoriikan ja dialektiikan keskinäistä suhdetta renessanssissa korostaen jälkimmäisen merkitystä ja sen vaikutusta englannin ja latinan sävellystyyleihin. Lopuksi Malcolm Heath kuvailee kiehtovaa kokeilua muinaisten retoristen tekniikoiden opettamisessa nykyaikaisille opiskelijoille osoittaen, että antiikin retoriikan opiskelu voi olla paitsi mielenkiintoinen osa kulttuurihistoriaa, myös tehokas keino kehittää nykypäivän työnantajien arvostamia siirrettäviä taitoja.