Väkivaltaisten vallankumousten historiassa on perverssi, mutta lähes väistämätön ilmiö, että ensimmäisten sankarillisten päivien jälkeen väritön byrokraatti perii johtajuuden viitan. Venäjän vallankumouksessa Leniniä seurasi pikemminkin puuhastuttava Stalin kuin häikäisevä Trotski. Jopa Amerikan vallankumouksen jälkeen kuuluisa Jefferson pääsi hädin tuskin presidentiksi kahden puolueen vakituisen jäsenen välillä. Ranskan vallankumous ei ollut poikkeus. Mirabeau Dantonin ja muiden vallankumouksen luojien nerokkuuden ja idealismin jälkeen se joutui häikäilemättömän ja järkevän porvarillisen lakimiehen käsiin, joka oli eksynyt ensimmäisten kenraalisäätyjen takapenkille. Stalinin tavoin Robespierre nousi väsymättömällä puoluepalveluksella ja pikkutarkalla huomiolla yksityiskohtiin ja lopulta teloittamalla miehiä, jotka olivat olleet vallankumouksen todellisia sankareita. Toisin kuin Stalin, Robespierre oli kuitenkin loistava puhuja, joka lopulta tuhoutui giljotiinilla juuri sen terrorin vuoksi, jonka hän oli luonut eliminoidakseen kilpailijansa. Robespierre: The Voice of Virtue -kirjassa Otto J. Scott on luonut ironisen muotokuvan tekopyhyydestä vallassa. Tämä elämäkerta on tutkimus moraalisesta ylimielisyydestä, itsejulistautuneesta hyveestä ja raakuuden tehokkuudesta poliittisen johdon asemassa; se on niiden tapahtumien uusinta, joita Robespierre personoi terrorin hallinnossa. Tämä poliittinen ehto on sittemmin toistettu aivan liian usein. . Kieli: englanti