Tartunta - vielä tänäkin päivänä sana herättää pelkoa taudeista ja rutosta ja sillä on voima kauhistuttaa. Tähän kootut yhdeksän esseetä tarkastelevat, mitä esimodernit yhteiskunnat ajattelivat tautien leviämisestä ja miten sitä voitaisiin hallita: missä määrin modernille epidemiologialle tutut käsitteet olivat läsnä? Mitä esimoderni terminologia kertoo meille näiden aikojen käsityksistä? Miten lääketieteellinen ajattelu liittyi uskonnollisiin ja sosiaalisiin vakaumuksiin? Kirjoittajat paljastavat näitä aiheita koskevien ideoiden monimutkaisuuden antiikista varhaiseen moderniin maailmaan Kiinasta Intiaan, Lähi-itään ja Eurooppaan. Erityisiä aiheita ovat asenteet lepraan Vanhassa testamentissa ja keskiaikaisessa lännessä, käsitykset isorokon etiologiasta Kiinassa, noituus ja noituus taudinaiheuttajina muinaisessa Intiassa sekä klassisen kreikkalaisen lääketieteen teorian vaikutus. Tärkeä johtopäätös on, että ei-lääketieteelliset käsitykset ovat yhtä tärkeitä kuin lääketieteelliset käsitykset ihmisten uskomuksissa sairaudesta ja tavoista, joilla sitä voidaan torjua. Nykyään emme ehkä usko demonien voimaan, mutta ajatus siitä, että sairaus on kosto synnistä, säilyttää suuren voiman, kuten osoitti yleinen reaktio aidsin/HIV: n leviämiseen, ja tämä on menneisyyden opetus, joka lääketieteen ammattilaisten olisi hyvä ottaa huomioon. Kieli: englanti