Visuaaliset metaforat useissa Mahayana-sutroissa rakentavat diskurssin, jossa visuaalinen havainto toimii tiedon ja valaistumisen mallina. Viisauden täydellisyydessä (Prajnaparamita) ja muussa Mahayana -kirjallisuudessa välitöntä pääsyä todellisuuteen symboloi visio ja se asetetaan vastakkain kielen ja käsitteellisen ajattelun kanssa, jotka tulkitaan todellisuuden hämärtämiseksi. Filosofisten ilmenemismuotojensa lisäksi vision ja kielen välinen jännite toimi myös legitimaatiostrategiana varhaisen heterodoksisen Mahayana-liikkeen taistelussa auktoriteetista ja legitiimiydestä. Tämä näön korostaminen toimi myös resurssina Mahayana sutras -kuvien runsaalle myyttiselle kuvastolle, joka on rituaalinomaista Vajrayanan visualisointikäytännöissä. McMahan tuo laajan valikoiman kirjallisuutta tähän kysymykseen Mukaan lukien harvinainen analyysi Gandavyuha Sutran ylellisistä kuvista sen intialaisessa kontekstissa. Lopuksi hän keskustelee intialaisista lähestymistavoista visuaalisuuteen joidenkin viimeaikaisten länsimaiden okulaarisentrismin keskustelujen valossa, jotka kutsuvat tutkijoita laajentamaan nykyistä keskustelua visiosta ja sen rooleista episteemisten järjestelmien ja kulttuuristen käytäntöjen rakentamisessa yksinomaan eurooppalaisen ja amerikkalaisen painopisteen ulkopuolelle. Kieli: Englanti