On lähes mahdotonta ajatella syyskuun 11. päivää 2001 eikä samalla muistaa kuvaa. Maailman tiedotusvälineiden ylivoimaisesti visuaalinen kattavuus kuvasi kauhun spektaakkelin romahtavien tornien kuvista loukkaantuneisiin uhreihin ja väsyneisiin palomiehiin. Seuraavina päivinä viikkoina ja kuukausina tämä laaja valokuvakokoelma levisi edelleen hellittämättä. Tämä kirja tutkii näiden valokuvien psykologista vaikutusta hämmästyneeseen amerikkalaiseen yleisöön. Traumateorian pohjalta tässä kirjassa kysytään, oliko yleisön pitkäaikainen altistuminen valokuville katarttista vai vahingollista. Se tutkii, kuinka ensin tapahtuman kollektiivinen muisti perustettiin amerikkalaiseen psyykeen, ja väittää sitten, että tehokkaimpien kuvien toistuvalla käytöllä kulttuuriteollisuus loi vaarallisen yksinkertaisen 9/11-metanarratiivin. Samaan aikaan ihmiset alkoivat ottaa takaisin ja käyttää valokuvausta omien tunteidensa käsittelyyn merkittävimmin valokuvamuistosivustojen "yhteisöissä". Tällaisia harjoituksia pidettiin laajalti demokraattisina ja toipumista edistävinä. Tämä kirja kyseenalaistaa tämän oletuksen, joka tarjoaa uuden käsityksen siitä, miten yleisö näkee ja käsittelee uutisvalokuvausta kriisiaikoina. Kieli: Englanti